LullaMe

Vauvan rokotukset ja uni

Vauvan rokotukset ja uni

Vauvan ensimmäiseen vuoteen mahtuu valtavasti unia myllertäviä kokemuksia. Oman lisänsä levottomiin öihin ja katkeileviin päiväuniin saattavat tuoda vauvan rokotukset. Miten ne vaikuttavat vauvan nukkumiseen, ja kuinka rokotuksen sivuoireita voisi helpottaa?

Miksi vauvan rokotukset vaikuttavat uneen?

Rokotettaessa lapseen istutetaan pieni määrä heikennettyä tai tapettua taudinaiheuttajaa. Lapsen keho kehittää vastustuskyvyn taudinaiheuttaja vastaan täsmälleen samalla mekanismilla kuin ”oikeassa” sairaudessa. Tämä kuitenkin tapahtuu itse tautiin nähden hyvin lievin oirein – usein jopa kokonaan ilman niitä.

Jos rokotus siis vaikuttaa nukkumiseen, se tekee sen samalla tavalla kuin mikä tahansa infektio: kurja olo, vatsan kipristely, lihassärky, kuume ja muut tartunnan oireet heikentävät unen laatua. Tilanne tuntuu myös vanhemmasta raskaalta, etenkin, jos taustalla on jo valmiiksi univelkaa.

Tieto rokotusten henkeä ja terveyttä suojelevasta vaikutuksesta sekä oireiden tilapäisyydestä kannustaa selviämään rikkinäisistä öistä. On myös hyvä muistaa, että jos rokotusten torjumat sairaudet pääsisivät iskemään, valvottuja öitä saattaisi kestää jälkisairauksien ja terveysongelmien vuoksi lapsen loppuelämän ajan.

Suomalaiseen rokotusohjelmaan voit tutustua THL:n sivuilla.

Heti rokotuksen jälkeen vauvaa voi väsyttää

On tavallista, että rokotuspäivän iltana vilkkaankin vauvan meno hieman hyytyy. Kuume ei yleensä nouse vielä, mutta keho järjestelee jo puolustustaan kokoon: täältä pesee kohta, taudinaiheuttajat! Iltapäivä ja ilta saattavat kulua uneliaissa tunnelmissa, ja jotkut lapset nukkuvat huomattavasti tavallista pidemmät yöunet heti rokotuksen saatuaan.

Muutama tunti rokotuksen jälkeen ilmaantuvasta väsymyksestä ei tarvitse olla huolissaan, jos lapsen vointi vaikuttaa muuten normaalilta. Harvinainen anafylaktinen rokotereaktio iskee yleensä jo 15 min. sisällä rokotuksesta, eikä väsymys ole sen ainoa oire.

Yöt muuttuivat rokotuksista levottomiksi, mitä tehdä?

Kipua ja kuumetta saa hoitaa

Jos lapsen ikä ja paino sen sallivat, korkeaksi nousevaan kuumeeseen ja kipuihin voi antaa kipulääkettä, esim. parasetamolia.

Varmuuden vuoksi tai etukäteen ei kannata lääkitä, mutta korkea kuume ja kivusta viestivä itkuisuus ovat jo hyvä syy tarttua lääkepakkaukseen. Esim. MPR-rokotuksen jälkeen toisinaan ilmaantuu myöhemmin myös nivelkipuja ja päänsärkyä, joiden hoitaminen helpottaa lapsen oloa merkittävästi ja voi parantaa uniakin.

Syliä, halia ja liikettä

Vaikka vauvan rokotukset eivät aiheuttaisi selviä fyysisiä oireita, voi vauva olla ärtyneen ja levottoman oloinen. Meininki muistuttaa silloin hampaiden puhkeamiseen liittyviä tunnelmia: itku tulee tavallista helpommin, eivätkä maito ja ruoka ehkä maita tavalliseen tapaan.

Osa pienokaisista suostuu rokotusten jälkimainingeissa nukkumaan vain liikkeessä. Uni maittaa autossa, vaunuissa tai sylissä, mutta ilman heijaavaa tuntemusta epämukava olo vie huomion, eikä nukkumatti saavu ajallaan.

Lue lisää: Vinkit vastasyntyneen vauvan nukuttamiseen

Jos öiset vaunu- ja autolenkit tai jatkuva hyssyttely alkavat verottaa vanhempien voimia, kannattaa heijaajaksi harkita LullaMe-patjaa. Se maksimoi vauvan olon miellyttävyyden:

  • erittäin joustava rakenne ei paina niveliä ja pistoskohtia kuten tavallinen patja
  • liike tyynnyttää ja stimuloi aisteja juuri sen verran, että nukahtaminen on mahdollista, vaikka olo olisi ärtynyt
  • verkkopinta hengittää koko matkaltaan, eikä hiosta kuumepotilasta.

Jättäisinkö tehosterokotuksen pois, etteivät yöt taas mene pipariksi?

Älä jätä. Yleensä tehosteen kanssa päästään ilman oireita, vaikka ensimmäinen erä olisikin aiheuttanut valvottuja öitä. Jos tehoste jätetään antamatta, voivat aiemmat harmit jäädä ikään kuin turhaan koetuiksi: rokotesuoja jää vajaaksi, vaikka sen eteen ehdittiin jo uhrata useampi yö.

Vähimmällä mielipahalla rokotuksen sivuoireista pääsee, kun muistaa, että kärsityt oireet ovat vain häive siitä, mitä itse tauti voisi aiheuttaa. Samalla ne ovat kouriintuntuva osoitus siitä, että vastustuskyky tosiaan kehittyy. (Toki se kehittyy oireettomillakin rokotetuilla, noilla pienillä onnenmyyränpoikasilla.)

Sylin täydeltä lämpimiä ajatuksia ja jaksamista lapsiperhearkeen toivottaa:


Sanna K.

Kirjoittaja on entisen yökukkujan, nykyisen nukkujan äiti ja biologi.

Lue seuraavaksi

Test how Self-rocking Baby Mattress works

You can try the LullaMe mattress for 30 days and see how it works with your baby.

Learn more
30-day use period of LullaMe Solina - 2 in 1 Automated rocking and airy mattress for cot - LullaMe

Leave a comment:

Can't find LullaMe at your local store?