LullaMe

Vauvan unirytmi ja sen tukeminen - 3 vinkkiä parempiin öihin

Vauvan unirytmi ja sen tukeminen - 3 vinkkiä parempiin öihin

Vauva-aika on parhaimmillaan ihanaa ja huoletonta, mutta unihaasteet saattavat varjostaa onnellisintakin arkea. Vauvan unirytmi ja -tavat ovat kovin yksilöllisiä ja riippuvat paljon mm. vauvan luontaisesta temperamentista. Vanhemmilla on kuitenkin käytettävissä muutamia tärkeitä apukeinoja, joilla tukea vauvan unta ja edesauttaa koko perheen jaksamista.

Vastasyntynyt vauva nukkuu paljon, mutta usein hyvinkin lyhyissä jaksoissa. Vauva kehittyy ja oppii uusia asioita joka päivä ja samalla tavalla myös vauvan unirytmi kehittyy. Vaikka vauvan unirytmi alkaa muodostua tasaiseksi vasta noin kuuden kuukauden iässä, voi vauvan unta alkaa ohjaamaan oikeaan suuntaan heti ensimmäisistä päivistä alkaen.

Listasimme kolme suosikkiohjettamme, joiden avulla vanhemmat voivat tukea vauvan unen kehitystä. LullaMe Solina on kehitetty tukemaan sekä vanhempia että vauvaa löytämään hyvän unirytmin ja yhdistettynä mm. näihin vinkkeihin, voimme kokemuksestamme sanoa, että paremmat yöunet ovat mahdollisia kaikille. Valitse vinkeistä sinun perheellesi sopiva kokonaisuus ja alkakaa matka kohti kauniita unia!

 

Lue lisää: Viisi vinkkiä kohtumaisen olotilan imitoimiseen vauvalle

 

Vinkki 1: Vauvan vuorokausirytmi

Selkeä vuorokausirytmi auttaa vauvaa ymmärtämään eron yön ja päivän välillä. Vuorokausirytmin tavoitteena on tukea vauvaa tunnistamaan eri vuorokauden ajat ja reagoimaan ajankohtaan sopivalla tavalla. Vanhempien toiminta ja käytös ohjaavat vauvaa, joka oppii seuraamalla vanhempiensa esimerkkiä. Eron tekeminen opettaa vauvaa mm. sijoittamaan pisimmän unijakson yöaikaan ja olemaan aktiivisempi päiväsaikaan.

Käytännössä vanhemmat voivat tehdä eroa vuorokaudenaikojen välillä monin eri keinoin. Päiväsaikana toiminnan tulisi olla aktiivista ja reipasta, kun taas yöaikana toiminnan olisi hyvä olla rauhallista ja vähäeleistä. Eroa voidaan tehdä myös mm. valon määrän muutoksella, puheäänen voimakkuudella sekä seurustelun määrällä. Vanhempien onkin hyvä kiinnittää huomiota erityisesti siihen, että vauva saa päiväsaikaan riittävästi läheisyyttä ja vuorovaikutusta, jotta hän malttaa yöaikaan tyytyä myös vähempään seurusteluun.

”Meillä on alkanut 4 kk eteenpäin satunnaiset hulinayöt ja koen, että patja on tuonut niihin öihin helpotusta. Jätkän alkaessa höpistä öisin, ei ole tarvinnut kuin käydä laittamassa tutti suuhun ja sanoa ”nyt nukkumaan”, poistua ja laittaa tuuditus päälle, niin hän on rauhoittunut ja patja auttanut nukahtamaan uudelleen”

- Instagram-palaute @sosssi

 

Vinkki 2: Vauvan itsenäinen nukahtaminen tukee vauvan unirytmin kehittymistä

Vaikka vauvan unirytmi alkaa muodostua tasaiseksi vasta ensimmäisten kuukausien jälkeen, voi vauvan itsekseen nukahtamisen taitoa alkaa tukemaan 1-3 kuukauden ikäisestä alkaen. Ensisijaisen tärkeää itsenäisen nukahtamisen kannalta on vauvan kokemus turvallisuudesta. Vauvalle on tärkeää viestiä, että omassa sängyssä on turvallista nukahtaa. LullaMe Solinan tuuditus muistuttaa vauvaa kohtuajasta, rentouttaen häntä ja lisäten turvallisuuden tunnetta. Lempeä tuuditus myös unettaa vauvaa, auttaen häntä saamaan unen päästä kiinni yöunille mentäessä ja unisyklien välillä.

Iltaruokinta on yksi tärkeistä hetkistä, johon on hyvä kiinnittää huomiota itsenäistä nukahtamista harjoitellessa. Ruokailu kannattaa toteuttaa hämärässä ja rauhallisessa tilassa, mutta vauvan olisi hyvä pysyä hereillä ruokailun aikana. Jos vauva kuitenkin nukahtaa rinnalle tai pullolle, voi hänet havahduttaa vielä esimerkiksi röyhtäyttämällä, ennen sänkyyn laskemista. Vauvan turvallisuuden tunteen lisäämiseksi on tärkeää, että hän herää samasta paikasta kuin minne hän on nukahtanut.

"Varsinkin tietyissä tilanteissa [LullaMe Solina] patjan rooli on korostunut huomattavasti. Esimerkiksi iltaisin, kun Daniel yleensä nukahtaa rinnalle syömisen jälkeen. Kun lähden siirtämään häntä omaan sänkyyn, niin saan hyvin nopeasti huomata, että pojalla on silmät auki ja hän naureskelee mun yrityksille siirtää nukkumaan ilman heräämistä. Lasken Danielin sänkyyn patjan päälle, laitan tutin suuhun, painan patjan kaukosäätimestä päälle ja hetken tuudituksen jälkeen poika on jälleen unessa."

 

Vinkki 3: Vauvan iltarutiinit

Tutut ja toistuvat iltarutiinit lisäävät vauvan turvallisuuden tunnetta. Ennakoitavissa olevat, toistuvat tavat tulevat vauvalle tutuiksi ja pian hän oppii, että tutut vaiheet seuraavat aina toisiaan. Iltarutiinit tukevat osaltaan myös vauvan vuorokausirytmiä, sillä ne ovat usein selkeä siirtymävaihe päivä- ja yöajan välillä. Iltarutiineista kannattaa tehdä mukava yhteinen hetki, joka päättää vauhdikkaan päivän rauhallisella tavalla.

Rutiinien ei tarvitse olla monimutkaisia rituaaleja ja jokainen perhe voi valita itselleen sopivat, toistettavat iltatoimet. Pienelle vastasyntyneelle iltarutiiniksi riittää jo samassa paikassa ja järjestyksessä tapahtuva vaipanvaihto sekä yöasun pukeminen. Vanhemmille vauvoille unilaulut, hieronta ja muut pienet läheisyyden hetket voivat olla myös mukava osa iltatoimia. Rutiineissa ensisijaisen tärkeää on niihin sitoutuminen, jotta vauva oppii tunnistamaan tutun kaavan.

"Tällä hetkellä hän [Eemi-vauva] nukkuu lähes joka yö 3-5 tunnin pätkän, jonka jälkeen muutaman kahden tunnin pätkän, jonka jälkeen nousemme. Alkuun nukutin hänet aina syliin ja laitoin omaan sänkyyn, mutta nyt hän on nukahtanut itsekseen. 

Vaihdan hänelle aina iltaisin yöpuvun, laitan tiukkaan kapaloon ja omaan sänkyyn white noise musiikin saattelemana maha maitoa täynnä. Ja minä itse nukun todella hyvin joka yö ainakin sen neljän tunnin pätkän. Ja kyllä tuntuu ihanalta. Toki on poikkeuksiakin, mutta näin poikkeuksia lukuun ottamatta."

Jokainen vauva on yksilö ja jokaisen vauvan unirytmi saavutetaan vauvalle sopivaan aikaan. Luontaisia taipumuksia on kuitenkin hyvä tukea ja ohjata toivottuun suuntaan, sillä pienetkin edistysaskeleet ovat merkittäviä, kun kyseessä on koko perheen jaksaminen. LullaMe Solina on perheiden tukena rakentamassa hyviä unitapoja, jotka vaikuttavat usein positiivisesti myös vuosien päästä. Olemmekin halunneet tehdä LullaMe Solina-uniratkaisun kokeilemisesta mahdollisimman helppoa ja tarjoamme siksi tuotteellemme myös 30 päivän käyttöjaksoa. Tutustu käyttöjaksoon täällä

LullaMe toivottaa jokaiseen vauvaperheeseen kauniita unia ja onnellisia päiviä! 

 

 

Lue seuraavaksi

Test how Self-rocking Baby Mattress works

You can try the LullaMe mattress for 30 days and see how it works with your baby.

Learn more
30-day use period of LullaMe Solina - 2 in 1 Automated rocking and airy mattress for cot - LullaMe

Leave a comment:

Can't find LullaMe at your local store?