LullaMe

Kun vauva ei suostu enää nukkumaan omassa pinnasängyssä

Kun vauva ei suostu enää nukkumaan omassa pinnasängyssä

Uni. Niin arkinen asia, ettei sitä ehkä osaa kunnolla arvostaa. Kunnes sitä ei enää ole. Kuulostaako tutulta? Varmasti tuttu tarina monessa lapsiperheessä. Lue meidän tarina siitä, kun LullaMe Solina ja sen lempeä tuuditus tulivat mukaan vauva-arkeemme. 

Olin itse huolissani omasta nukkumisesta jo paljon ennen vauvan syntymää. Uni on aina ollut minulle todella tärkeää - yksi niistä perustarpeista, joista en voi tinkiä. Uniasiat olivat minulle todella askarruttavia, koska vasta ensi kertaa äitinä en edes tiennyt, mitä voi odottaa. Ajattelin, että ehkä juuri minun vauvani on maailman paras nukkuja.

Ja niin hän olikin! Ensimmäiset 2 viikkoa kotona Noah nukkui missä vain milloin vain, eikä häiriintynyt yhtään mistään. Nukuttamiseen riitti, että hän oli kylläinen. Kunnes se loppui kuin seinään. Sitten ei kelvannut enää mikään muu, kuin päiväunet vaunuissa ja yöunet minun vieressäni, mieluiten vielä poski kiinni ihollani. Minä pelkäsin vauvan vieressä nukkumista niin paljon, että omat unet menivät huonosta vielä huonommaksi.

vauva_ei_nuku

Noah koitettiin saada takaisin omaan sänkyyn nukkumaan kaikilla mahdollisilla keinoilla. Kaikki aikaisemmin lukemani artikkelit vauvan nukuttamisesta tuli käytyä uudelleen läpi, vaikka ei niistä tullut yhtään sen viisaammaksi, kun mikään niksi ei toiminut.

Kyllä siinä alkoi olla jo aika väsynyt ja epätoivoinen. Odotukset jokaista uutta nukuttamisniksiä, laitetta, tai lelua kohtaan oli myös todella korkealla. Jokainen hankkimani tuote lupasi auttaa vauvaa nukahtamaan tai nukkumaan, mutta mikään niistä ei sitä tehnyt. Joka kerta silti toivoin, että tämä olisi nyt toimiva keino.

3 viikkoa sitten saimme testiin LullaMe Solina -patjan. Vaikka yritin hillitä itseäni, odotukset pääsivät todella korkealle ja uskoin, että tässä oli nyt viimeinkin ratkaisu uniongelmiimme! Olin itse asiassa törmännyt Solina -patjaan jo raskausaikana vauvan uniasioita tutkiessani, mutta en silloin päätynyt patjaa vielä hankkimaan.

Ensimmäisenä yönä en edes uskaltanut yrittää laittaa vauvaa nukkumaan omaan sänkyyn, koska pelkäsin, että patja ei toimisikaan. Toisena yönä tehtiin 2 yritystä siirtää Noah omaan sänkyyn patjan hellään keinutukseen, mutta molemmilla kerroilla hän heräsi ja seurasi hirveä huuto. Pettymys oli niin valtava. Tämäkään ei toimi!

Mieli teki jo luovuttaa kaiken yrittämisen, mutta päätimme silti kokeilla vielä kerran. LullaMen tiimiltä olimme saaneet jo etukäteen vinkkejä erilaisista yhdistelmistä, joilla Solina-patjan kanssa saataisiin vauva nukkumaan, ja niin sitten kolmantena yönä laitoimme Noahin päälle myös Swaddle Up -kapalopussin, jonka saimme patjan mukana testiin. Kuinka ollakaan poika nukahti heti takaisin, eikä herännyt heti huutamaan!

vauva_ei_nuku

Siitä lähtien Noah on nukkunut omassa sängyssään joka yö. Vieläkään nyt 4kk iässä meillä ei nukuta täysiä öitä, mutta ensimmäisen pitkän unipätkän Noah nukkuu rauhassa omassa sängyssään, ja silloin minullakin on mahdollisuus levätä ja saada kunnolla unta. Koen olevani parempi äiti, kun en ole jatkuvasti hirveässä univajeessa. Jaksan leikittää, laulaa ja höpötellä, enkä vain istua sohvan nurkassa katsomassa pojan kanssa Netflixiä.

Mitä tästä kaikesta opimme, on se, että ensinnäkään vauvan nukkumista ei kannata stressata etukäteen, sillä siihen ei voi mitenkään varautua. Toisekseen, vauvat ovat niin erilaisia, että mikä toimii toiselle ei välttämättä toimi toiselle. Kolmanneksi, jokaiselle vauvalle löytyy varmasti keino helpompaan nukahtamiseen ja parempaan uneen - on vain löydettävä juuri se omalle vauvalle sopiva juttu, tai yhdistelmä asioita. LullaMe:n tiimi on tehnyt töitä jo niin monen perheen kanssa, että heiltä saa todella hyviä vinkkejä vauvan uniin ja uusiin unirutiineihin!

vauva_ei_nuku

Onneksi emme luovuttaneet. Nyt arki sujuu paljon helpommin ja nukkumaankin on mukavampi mennä tietäen, että oikeasti saa nukkua. Edes sen yhden pitkän pätkän. Me Noahin kanssa toivotamme kaikille vauvoille ja vanhemmille parempia unia! Tutustu LullaMe Solinaan täällä

Laura (@lauraerika) & Noah

Lue seuraavaksi

  • Rokotukset ja vauvan uni
    Rokotukset ja vauvan uni

    Vauvan rokotukset on hyvä ottaa virallisen rokotusohjelman mukaisesti, mutta joskus ne voivat tilapäisesti sotkea pienok

  • Vauvan allergia ja nukkumisongelmat
    Vauvan allergia ja nukkumisongelmat

    Vauvan refluksi, ilmavaivat, ripuli, ummetus ja erilaiset ihottumat voivat johtua allergiasta. Yöllinen heräily ja muut

  • Vauvan hampaiden puhkeaminen
    Vauvan hampaiden puhkeaminen

    Vauvan hampaiden puhkeaminen voi viedä koko perheen yöunet. Miten hampaita tekevän pienokaisen oloa voi helpottaa? Lue v

Test how Self-rocking Baby Mattress works

You can try the LullaMe mattress for 30 days and see how it works with your baby.

Learn more
30-day use period of LullaMe Solina - 2 in 1 Automated rocking and airy mattress for cot - LullaMe

Leave a comment:

Can't find LullaMe at your local store?