LullaMe

#Arjensankarit: Salla Leijavuoren kotona on kaksi eri aikaan nukkuvaa sylivauvaa ja yksi sylitaapero

#Arjensankarit: Salla Leijavuoren kotona on kaksi eri aikaan nukkuvaa sylivauvaa ja yksi sylitaapero

Helsingin Suutarilassa asuvan Salla Leijavuoren ja hänen puolisonsa kotona on viime aikoina ollut sylille kova kysyntä. Vähän yli kolme kuukautta sitten seitsemää viikkoa etuajassa syntyneet kaksospojat muuttivat kertaheitolla perheen rytmin.

Lapset ovat refluksivauvoja ja nukkuvat yleensä vain puolentoista tunnin pätkissä. Sen lisäksi 2-vuotias isosisko tahtoo yhtä lailla syliin. Auttavat kädet ovat tarpeen, sillä vanhempien kädet eivät parhaimmallakaan matemaattisella laskulla riitä kaikkien kolmen tarpeisiin yhtä aikaa. 

Salla:

Tahdoimme 2-vuotiaalle esikoiselle sisaruksen ja nyt saimmekin bonuksena kaksi vauvaa. Esikoinenkin oli refluksivauva, mutta yhden kanssa se oli paljon helpompaa. Kaksoset nukkuvat usein eri aikoina, yleensä noin puolentoista tunnin pätkiä, hyvällä tuurilla joskus 3–4 tuntia kerrallaan. Meillä on koko ajan puutetta syleistä, vaikka lähellä asuvat vanhempani, muut sukulaiset ja ystävät ovatkin olleet paljon auttamassa.

Miten työnjako on perheessä hoidettu?

2-vuotias on ominut isin, hän haluaa olla isin sylissä, mikä on täysin ymmärrettävää – vaikka vähän hankalaa, kun on kaksi vauvaa, jotka myös tarvitsevat syliä. Nyt kun olen jäänyt yksin hoitamaan vauvoja kotiin, eivät meinaa kädet vain riittää.

Vauvat olivat ensimmäisen kuukauden sairaalassa, ja se oli tavallaan helpompaa, kun siellä oli apuja paikalla. Myös lasten isä oli kotona lähes pääsiäiseen asti. Meillä käy onneksi kunnan kotipalvelu pari kertaa viikossa sekä lasten isovanhemmat päivittäin auttamassa. Myös ystävät ovat tulleet apuun, sillä tarvitsemme apua nyt koko ajan.

Miten varmistetaan, että molemmat vanhemmat jaksavat arjessa? Kyllähän tässä keinot ovat aika vähissä, ja nyt oikeastaan vain yritetään selviytyä. Mies on välillä esikoisen kanssa yökylässä muualla, jotta saavat nukkua rauhassa, ja silloin minun vanhempani tai miehen sisko on tullut tänne auttamaan yöksi.

Mikä on sinulle vanhemmuuden tähtihetki?

Esikoisen kohdalla se, että hän puhuu jo tosi hyvin. Hän saattaa sanoa: minä rakastan sinua, äiti. Tai kun hän oppii jotain, hän sanoo: minä onnistuin. Se on todella liikuttavaa, tuntuu uskomattomalta, miten niin pieni osaa ilmaista itseään niin hyvin. Vauvojen kohdalla suurta on ollut hymyilemään oppiminen ja kontaktin ottamisen aloittaminen.

Mitä olet oppinut vanhemmuudesta?

Kaikista tärkeintä mielestäni on se, että on vaan läsnä. Mitään erityistä ei oikeastaan tarvitse.

Mitä ohjeita antaisit ensimmäistä lastaan suunnitteleville tai odottaville?

Jos jännittää oma pärjääminen, kannattaa muistaa, että lapsen kehityksessä on kaikenlaisia vaiheita, jotka menevät ohi. Vaikeatkin vaiheet helpottavat kyllä, vaikka jokin ajanjakso väsyneenä tuntuisikin raskaalta ja pitkältä. Apua kannattaa aina pyytää, jos vain jostain sitä voi saada.

Mitä arvostat vanhemmuudessa eniten?

Sitä, kun näkee läheltä lasten kehityksen.

Paras kasvatusvinkki, jonka olet kuullut, lukenut tai huomannut?

Jos ottaa selvää lapsen erilaisista kehitysvaiheista, on helpompi ymmärtää, mitä milloinkin on meneillään ja kuinka kauan mikäkin voi kestää. Ennen esikoisen syntymää ehdin lukeakin jotain näistä asioista. Nykyisin on tosi kätevää, kun puhelimeen on saatavilla erilaisia sovelluksia, joista saa tietoa lapsen kehitysvaiheista, ja se helpottaa, jos ei ehdi itse hakemaan tietoa ja lukemaan.

Mikä on paras nukutusvinkkisi?

Meidän lapset kapaloidaan peittoon, ja me vanhemmat hytkymme jumppapallon päällä pidellen vauvaa pystyasennossa, se rauhoittaa. Pidämme myös sängyt pystyyn korotettuina. Lapset nukkuvat kaurapussit pieninä painoina kapalon päällä, mistä tulee sama tunne kuin sylissä, kun käsivarsi on lapsen lähellä.

Tämän vinkin saimme Jorvin lastenosaston kokeneelta hoitajalta, joka totesi, että nukkuminen oli aika hankalaa, kun lapset nukkuivat aluksi alle tunnin kerrallaan. Kaurapussin käyttö pidensi unia hiukan, ja nykyisin lapset nukkuvat tuurilla jopa 3–4 tuntia yhteen menoon.

Arvostetaanko vanhemmuutta mielestäsi tarpeeksi yhteiskunnassa?

Kyllä ja ei. Korulauseissa vanhemmuudesta puhutaan kauniisti, ja syntyvyyden laskusta ollaan huolissaan. Toisaalta jos nainen on pitkään poissa töistä, arvostus ei näy uusia työpaikkoja hakiessa.

Se ei myöskään näy hoitovapaasta maksettavassa korvauksessa. Miehiä taas ei kannusteta jäämään kotiin. Meillä isä oli esikoisen kanssa puoli vuotta kotona ja oli näin aika lailla harvinaisuus. Hän tykkäsi tosi paljon tuosta ratkaisusta, kun näki oikeasti päivittäin lapsen kehityksen. 

Mitä on mielestäsi hyvä vanhemmuus?

Ehkä juuri sitä läsnäoloa. Yhteisiä hetkiä, kun on aikaa jutella lasten kanssa ja kysellä asioita, ihan vain yhdessä oloa.

Miksi juuri teidän perheenne ansaitsisi presidentin patjan?

Kaksi refluksivauvaa on aika paljon vaikeampi nukuttaa kuin yksi. Jos saisi apua siihen tästä patjasta, niin se olisi hienoa. (naurahtaen) Tällä hetkellä laitan toisen vauvan vaunukoppaan ja pomppuutan jumppapallon päällä, kun hytkytän toista sylissä. Ongelmana on se, että sylit eivät riitä, kun on kaksi sylivauvaa ja yksi sylitaapero.

Äänestä suosikkiasi

Täällä voit katsoa kaikki ehdokkaat ja äänestää omaa suosikkiasi 29.4.2018 mennessä. 

Lue seuraavaksi

Test how Self-rocking Baby Mattress works

You can try the LullaMe mattress for 30 days and see how it works with your baby.

Learn more
30-day use period of LullaMe Solina - 2 in 1 Automated rocking and airy mattress for cot - LullaMe

Leave a comment:

Can't find LullaMe at your local store?