LullaMe

LULLAME- RATKAISU TODELLISEEN ONGELMAAN

INNOVAATION SYNTY

Se alkoi jo sairaalassa. Vauva itki lohduttomasti. Uusi äiti, Hanna Sissala, ei tiennyt mitä tehdä. Hän kanniskeli vauvaa yökaudet pitkin sairaalan käytäviä.

Seuraavat päivät tai viikot eivät olleet yhtään helpompia.

"Joskus vauvan heijaaminen uneen kesti jopa kahdeksan tuntia putkeen. Töissä käyvillä raskaamman työn tekijöillä on sentään ruokatunnit ja kahvitauot. Minulla ei ollut. Se oli aivan hullua.", kertoo Hanna.

 

"Siinä vaiheessa ajattelin, että tämän heijausurakan hoitamiseen täytyy olla jokin fiksumpikin tapa. Olin valmis maksamaan lähes mitä tahansa ratkaisusta, joka auttaisi vauvaa ja minua nukkumaan paremmin"

VAUVAN NUKUTTAMINEN ON GLOBAALI HAASTE

LullaMe:n tekemän tutkimuksen mukaan (n=1000) vauvan nukuttaminen on haaste joka toisessa perheessä. Tulos on suunnilleen sama maasta riippumatta.

"Tutkimuksen tulokset vahvistivat käsitykseni, että asiaan todella kannattaa uhrata aikaa ja rahaa", kertoo LullaMe:n toimitusjohtaja Hanna Sissala.

"Haaste on globaali ja ongelman ratkaisijalla on mahdollisuus tehdä laajamittaista liiketoimintaa."

KANSAINVÄLISEN JURYN PALKITSEMA

Hanna kokosi tiimin, jonka tehtävänä oli suunnitella patja, joka toteuttaisi saman liikkeen kuin vanhempi heijatessaan vauvaa sylissään.

Tämä patja sai nimen LullaMe tuudittava vauvanpatja. LullaMe-patja on ollut myynnissä Suomessa huhtikuussa 2018 asti. Patja palkittiin vuonna 2016 Euroopan arvostetuimmalla lastentuotealan innovaatiopalkinnolla.

VUODEN KIINNOSTAVIN OSAKEANTI

LullaMe kerää tällä hetkellä rahoitusta myyntiin ja markkinointiin. Tavoitteena on saada Suomen markkinan lisäksi kunnolla käyntiin Ruotsin ja Alankomaiden markkinat.

Kasvunäkymät ovat hyvät. Grandview researchin mukaan vauvantuotemarkkina kasvaa maailmassa 7% vuosivauhtia. Suurin kasvu tulee älykkäistä tuotteista, jotka helpottavat vauvanhoitoa. LullaMe surffaa tämän kehitystrendin aallonharjalla.

"Olen juuri allekirjoittanut aiesopimuksen suuren, Hollantilaisen jakelijan kanssa. Heillä on verkostoa 500 myymälään. Yleensä näin uudella tuotteella on kova työ päästä jakelukanaviin, mutta koska kilpailijoita ei juurikaan ole, olemme pääsemässä sinne oikotietä", iloitsee LullaMe:n toimitusjohtaja Hanna Sissala

"Tuote kiinnostaa kansainvälisesti. Yhteydenottoja on tullut 50 maasta. Nyt, kun tuote ja tuotanto ovat kunnossa, on aika laajentua vauhdilla", kertoo LullaMe:n tekninen johtaja Markus Vihottula.

RAHOITUSKIERROKSEN TOTEUTUS FUNDEDBYME:SSÄ

Osakeanti toteutetaan FundedByMe-alustalla. Sieltä löytyy myös lisätietoa yrityksestä. Jos haluat osallistua, voit olla myös suoraan yhteydessä info@lullame.com.

TILAA LULLAME:N OSAKEANNIN ESITE

Halutessasi tarkempaa tietoa yrityksestä, voit tilata osakeannin esitteen alta.

LullaMe:n osakeannin esitteestä saat mm. seuraavat tiedot:
- yrityksen avainhenkilöt
- yrityksen hallituksen jäsenet ja neuvonantajat
- taloudelliset ennusteet ja tulevaisuudensuunnitelmat

Sähköpostiosoitettasi käytetään ainoastaan osakeantiin liittyvän materiaalin toimittamiseen. Emme jaa sähköpostiosoitteita yrityksen ulkopuolelle.

Pitkään nousseilla osakemarkkinoilla parhaat tuotot löytyvät tällä hetkellä alkuvaiheen nopeasti kasvavista yrityksistä. Sijoittamalla LullaMe:en sinulla on mahdollisuus samalla edistää parempaa maailmaa ja saada tuottoa rahoillesi.

Can't find LullaMe at your local store?